/ / / / Unohditko? / Rekisteröidy
Löydä salasana Peruuta

Tagiarkisto 'seminaari'

24-7 RUKOUSLIIKKEEN KANSAINVÄLINEN JOHTAJA PETE GREIG VIERAILI SUOMESSA

 

IDEA JATKUVASTA RUKOUKSESTA 

“24-7 rukousliike alkoi siitä, kun itse koin sisimmässäni tyhjyyttä”, kertoi Pete Greig, Punaisen Kuun aikaan kirjan kirjoittaja. “Olin perustanut kaksi nuorisoseurakuntaa ja niillä meni ihan hyvin, mutta sisimmässäni kaipasin enemmän. Etsintäni vei minut löytämään jatkuvan rukouksen idean ja syyskuussa 1999 rakensimme ensimmäisen rukoushuoneen.”

24-7 rukousliikkeen perustajaa Pete Greigiä oli kuulemassa 120 rukouksesta jo valmiiksi innostunutta ihmistä, jotka kansoittivat Helsingin Vapaaseurakunnan penkit klo 10-16 tavallisena kesäperjantaina. Rukousseminaarissa “Olen kuullut…rukouksen muuttavasta voimasta” oli ihmisiä eri puolilta Suomea. Vapaakirkon kesäjuhlat alkoivat illalla ja ne vetivät juhlijoita yhteen koko Suomesta.

Pete kertoi innostavia tarinoita rukousliikkeen alkuajoilta ja nykypäivästä. Kolme kirkkokuntaa Brittein saarilla, joiden jäsenmäärä oli hiipumassa ja olivat joutuneet sulkemaan seurakuntia, lähestyi 24-7 Rukousta kysyen mitä he voisivat tehdä. Pete haastoi heitä rukoilemaan. Yksi näistä tunnuskunnista tarttui haasteeseen ja rukoili vuoden läpi. Rukouksen vuoden jälkeen heidän jäsenmääränsä on noussut kasvuun. Sen jälkeen toinenkin näistä tunnuskunnista kääntyi Pete Greigin puoleen, ja kysyi miten he voisivat toteuttaa saman.

Hän puhui rukousseminaarissa myös 2.Aik. 7:13-15 kohdasta, jossa Jumala sanoo “Jos me rukoilemme, niin Hän..”  Reagoimmeko ongelmiin elämässämme rukoilemalla vai miten? Monet ihmiset, jotka eivät usko Jumalaan, uskovat silti rukoukseen. Pete siteeraasi suomalaista DAWN-tutkimusta, jonka mukaan 83% kristyistä odottaa seurakunnan kokoukselta Jumalan läsnäoloa innostavien saarnojen ja hyvien ihmissuhteiden jäävän toissijaisiksi. Ihme ei ole rukousvastaukset, vaan ihme on se, että ihmiset on saatu liikkeelle, mobilisoitua rukoilemaan. Pete muistutti myös, että Jumala ei ole luvannut meille uskovina ongelmatonta elämää. Tärkeintä mitä voimme tehdä, on opettaa toisetkin rukoilemaan.

Joe Knight Gloucesterista kertoi rukoushuoneen monimuotoisuudesta, kuinka se voi heijastaa Isä meidän- rukousta. Rukoushuoneessa voi “pukea näkyviin” Isä Meidän- rukouksen, eli sen eri osa-alueet näkyvät rukoushuoneessa konkreettisesti. Esimerkiksi niin, että rukoushuoneessa on paikka jossa voi tunnustaa syntejään. Isä Meidän rukouksen pääsee ikään kuin kävelemään läpi rukoushuoneessa. Heidän tapauksessaan näin on kouluissa. Englannissa rukouksen huoneita on levinnyt aivan tavallisiin peruskouluihin – Joe on tässä työssä mukana Gloucesterissa.

Kesäjuhlilla alku-illasta Pete haastoi kuulijoitaan etsiytymään Jumalan läsnäoloon silloin kun elämässä on muutoksen aika. Illan viimeisessä kokouksessa hän kutsui nuoret istumaan jäähallin lattialle lavan eteen, istui itse sen laidalle ja jutustellen ohjasi nuoret ensin tutustumaan itseensä ja sitten haastoi heitä elämään Jeesukselle. Lopetimme päivän Markus Nikkasen lukiessa The Vision – runoa bändin soittaessa taustalla ja yhdessä huusimme muutoksen puolesta itsellemme, toisillemme ja Jumalalle C’mon! (Muutos!)

PS. Olitko mukana rukousseminaarissa tai Kesäjuhlilla? Kerro kokemuksistasi kommentti-osiossa!

24/7-seminaari Vapaakirkon kesäjuhlilla

Vapaakirkon kesäjuhlien yhteydessä järjestetään 24/7-rukousseminaari, johon saadaan vieraiksi englannista Pete Greig sekä Joe & Kim Knight. Älä jätä tätä väliin!

Aika: 2.7.2010 klo 9-16
Paikka:
Helsingin vapaakirkko

Katso lisätietoja kesäjuhlien sivuilta.