Ylistys vie profeetallisuuteen, joka vie esirukoukseen (kaupungin puolesta).
Tämä lause on Burn24-7:n idea pähkinäkuoressa.
Burn24-7 on syntynyt ylistäjien keskuudessa ja tulenheittäjänä Jumala on käyttänyt 26-vuotiasta ylistyksen johtajaa Sean Feuchtia. Liike on vasta 4 vuotta vanha, mutta levinnyt ympäri maailmaa.
Euroopassa Burn24-7 on Englannin lisäksi ehkä eniten saanut jalansijaa Saksassa, jossa esim Berliinissä heillä oli tammikuussa 2010 yhteensä 20 tunnin ylistyssessio. Siihen osallistui 12–14 ylistysryhmää eri seurakunnista, yhteensä 60-70 muusikkoa. Maailmanlaajuisesti 70 kaupungissa on tämän tyyppistä rukousta kaupungin puolesta.
Tavoitteet ja visiot
Burn24-7 mukana olevat muusikot haluavat nähdä syntyvän jatkuvan rukouksen paikkoja, jossa jatkuvasti keskitytään Jumalaan ja jossa Jumala tulee kirkastetuksi.Burn24-7 yleisesti ottaen on inspiroitunut Daavidin ilmestysmajan rakentamisesta (Amos 9:11), jossa ylistys voi olla avain seurakunnan yhdistämisessä. Siinä tullaan yhteen eri seurakunnista ja keskitytään Jumalaan. Tällöin lähetystyötäkin voidaan tehdä niin, että mennään kansakuntiin rukouksen ja ylistyksen kanssa, vastaanotetaan se mikä on Jumalan sydämellä ja toimitaan sen pohjalta.
Lisää tietoa osoitteesta http://burn24-7.com/about/
Kiertueen aikataulu
KENELLE SE ON?
Kaikille jotka tahtovat oppia enemmän virtaavasta ja profeetallisesta ylistyksestä joka menee lauluja ja musiikkia syvemmälle. Erityisesti toivotamme tervetulleiksi muusikot ja ylistyksenjohtajat, mutta kaikki aiheesta kiinnostuneet ovat tervetulleita.
KUKA ON JÄRJESTÄMÄSSÄ?
Tiimissä on kolme brittiä, vetäjänä Burn24-7 UKn vetäjä Steve Lincoln, joka on pääasiallisessa opetusvastuussa. Tiimiä on tukemassa suomalaisia muusikoita pääkaupunkiseudulta ja Oulusta, lisäksi halutaan rohkaista kullakin paikkakunnalla ylistäjiä osallistumaan aktiivisesti myös musiikin tuottamiseen.
MILLOIN JA MISSÄ SE ON?
Lauantai 31.7.
HELSINKI, Vuosaari, Merihiekan keskus, Ramsinniementie 32 / Silmuverkosto ry & Triangeli ry
Yhteystiedot : Eva Sarsa, eva.sarsa(at)silmuverkosto.fi
Klo 10-17, omat grillattavat mukaan
Sunnuntai 1.8.
HELSINKI, rukousta ja ylistystä Helsingin keskustassa
Yhteystiedot : Eva Sarsa, eva.sarsa(at)silmuverkosto.fi
14 :00, Vanhankirkon puisto(Ruttopuisto)
Maanantai 2.8.
RENKO, Koskenalustan rukouskeskus, www.funity.fi/koskenalusta
Yhteystiedot: Raino Turkki, raino.turkki(at)armas.fi, 050 3477727
Klo 17.00-19 Avoin BURN24-7 kokous
Tiistai 3.8.
JÄMSÄ, Jämsän Vapaakirkko, Mottilantie 2 Jämsä
14 :00 Workshop muusikoille
18 :00 Avoin BURN24-7 kokous
Yhteystiedot : Luke Jeffery, luke.jeffery(at)raamattukoulu.com
Keskiviikko 4.8.
YWAM Koivumäki (20km Kuopiosta)
18 :00 Avoin BURN24-7 kokous
Yhteystiedot : Mary Chocawcaw, marymhae(at)gmail.com
Torstai 5.8. – Perjantai 6.8.
PIETARSAARI, Ebeneserkyrkan, Södermalmsgatan 1
19 :00 Avoin BURN24-7 kokous
Yhteystiedot : Mats Gädda, mattiboy86(at)hotmail.com, 0443100386
Lauantai 7.8.
VAASA, Ei avointa kokousta
Yhteystiedot : Mika Vesala, mika.vesala(at)gmail.com
Sunnuntai 8.8.
YWAM Ruurikkala, Kirkkotie 401 62500 begin_of_the_skype_highlighting 401 62500 end_of_the_skype_highlighting Evijärvi
17 :00-22 :00 Avoin BURN24-7 kokous
Yhteystiedot : Roope Laukkonen, roopelaukkonen(at)gmail.com, www.ywamruurikkala.com
Maanantai 9.8.
TAMPERE, Rukouksen talo, Kyttälänkatu 1
13 :00-18 :00 Avoin BURN 24-7 kokous ; opetusta ja ylistystä
Yhteystiedot : Heidi Alajoki, heidi.alajoki(at)fin.om.org
Tiistai 10.8.
HELSINKI, Jakomäki
Yhteystiedot : Eva Sarsa, eva.sarsa(at)silmuverkosto.fi