Pieni porukka 24/7 rukoustiimiläisiä mukavalla lisämausteella vietti viikon Ylläksen kauniissa maisemissa.
Mukaan kertyi ihmisiä erilaisista kontakteista, niistä lienee yllättävin englantilainen, virossa asuva Dan, jolle Laura kertoi tulevasta rukousviikosta Riikassa, ja kutsui mukaan. Dan päätti tarttua kutsuun, ja toi vielä mukanaan siskonsa Sarahin Oxfordista. Oli rohkaisevaa ja innostavaa nähdä, miten Jumala kokoaa ihmisiä yhteen, ja synnyttää yhteyden, vaikka kyseessä on ennestään tuntemattomat kasvot, ja erilaiset elämät!
Viikon aikana vietimme aikaa yhdessä, rukoilimme yhdessä esim Suomen ja Lapin puolesta, söimme hyvää ruokaa, nauroimme paljon, hiihdimme ja laskettelimme, nautimme Lapin ihanuudesta. Meillä oli rukoushuone, josta varasimme porukan kesken rukousvuoroja, niin että viikko täyttyi rukouksesta.
Yksi viikon kohokohdista minulle oli ehdottomasti keskiviikkopäivä. Edellisenä iltana olimme rukoilleen Lapin puolesta, ja puhuneet vähän Lars Leevi Lestadeuksesta ja Lestadiolaisten herätyksestä, joka sai alkunsa Lapista. Herätys alkoi pienestä kylästä, ja oli vahvasti Hengen vaikutusta, kokonainen kylä muuttui ja ihmiset tulivat tuntemaan armon ja pelastuksen. Päätimme siis yhdessä, että ajaisimme tuohon pieneen kylään Karessuvantoon, jossa voisimme vähän rukoilla, ja vielä aamulla ennen lähtöä pyysimme Jumalalta aarteita matkallemme.
Tuntui mielettömältä ajaa kahdeksan ihmisen kanssa pari tuntia Lapin kauniissa maisemissa kohti pientä piskuista kylää. Karesuvanto löytyi Ruotsin puolelta, ja tutkimme kylää noin kolmenkymmenen asteen pakkasessa hetken aikaa. Vietimme noin tunnin kirkossa rukoilemassa, siunasimme herätyksen alkulähteitä ja pyysimme Henkeä liikkumaan samalla lailla paikan yllä kuin aiemminkin. Inhimillisesti ajateltuna en osaa sanoa, oliko pienessä retkessämme juurikaan järkeä, mutta henkeni oli intona ja rohkaistuneena. Ja mikä etuoikeus, että elämässä on ihmisiä, joiden kanssa tällaisia mielettömyyksiä voi toteuttaa!
Karesuvantoon ajaessamme toinen automme pysähtyi pienessä matkamuistomyymälässä, jossa aloimme jututtaa paikan omistajapariskuntaa. Rehtiä, suomalaista lappilaismiestä, jonka kädet olivat likaisena töistä, ja sydän puhtainta kultaa. Kysyimme, miten voisimme rukoille heidän puolestaan, ja mies vastasi :”tänne tarvitaan turisteja” Lupasimme tuoda tämän tarpeen Jumalalle, ja lähtiessämme liikkeelle kohti Karesuvantoa jälleen, rukoilimme pariskunnan puolesta. Palatessamme retkeltämme pysähdyimme samaisessa paikassa, jonka pihasta bongasimme tälläkertaa turistibussin. Astuessamme liikkeeseen sisälle, ensimmäinen asia, jonka lappilaismies meille sanoi, oli : Se teidän juttunne taisi toimia aika nopeasti! Hänen vaimonsa halusi halata meitä jokaista, ja kiitti rukouksistamme. Mahtavan päivän ja kokemuksien lisäksi, saimme vieläpä löytää nämä aarteet ja siunata heidän elämiään!
