/ / / / Unohditko? / Rekisteröidy
Löydä salasana Peruuta

Kuukausittainen arkisto lokakuu, 2010

Vieraanvaraisuudesta

Vieraanvaraisuus oli alunperinkin Jumalan ajatus. Hän se sanallaan erotti vedet ja maan,    sanallaan avarsi taivaan ja sai puut kukkimaan ja maan kasvamaan. Jumala puhui kalat ja    riistan olemaan ja kutsui ihmisen valmiiseen pöytään. Luomisesta lähtien Jumalan oivallus  vieraanvaraisuuden ytimestä oli elämän jakaminen. Hän antoi ihmiselle kuvastaan    muodon, puhalsi henkäyksestään ihmiseen hengen. Antoi omastaan, kutsui jakamaan. Otti  ihmisen työtoverikseen, ja muovasi tälle kumppanin, ei ole ihmisen hyvä olla yksin. Ei  vieraanvaraisuuden tarvitse olla kopeaa koreilua, yksinkertaisimmillaan, puhtaimmillan se  on avoimuutta, läsnäoloa, leivän ja sanan murtamista ja niiden äärellä viipymistä. Vanhan  viisauden mukaan jaettu suru puolittuu, jaettu ilo kaksinkertaistuu. Taivaan valtakunnan lakien mukaan lahjaksi olemme saaneet, lahjaksi antakaamme.

Tätä kaikkea maailman ihmiset tavoittelevat; teidän Isänne tietää kyllä, että te sitä tarvitsette. Etsikää hänen valtakuntaansa, niin te saatte myös kaiken tämän. “Älä pelkää, pieni laumani. Teidän Isänne on päättänyt antaa teille valtakunnan. “Myykää, mitä teillä on, ja antakaa köyhille. Hankkikaa kukkarot, jotka eivät tyhjene, kootkaa taivaisiin aarre, joka ei ehdy. Siellä ei varas pääse siihen käsiksi eikä koi tee tuhojaan. Missä on aarteenne, siellä on myös sydämenne. Lk. 12:30-34

Meripäivien aikana rukoiltu tänäkin vuonna

Kotkassa on jälleen rukoiltu Meripäivien aikana torstaista 29.7. sunnuntaihin1.8.

Kävijämäärältään Suomen toiseksi suurimpien festivaalien aikana on vuosina 2008 ja 2009 rukoiltu Kotkan Helluntaikirkon tiloissa. Tänä vuonna 2010 rukouksen huone sisustettiin uusiin tiloihin Kotkan Vapaaseurakunnan toimistoon, katutasoon. Tyypillinen toimistohuone muuttui kauniiksi ja kodikkaaksi rukous-, ylistys- ja hiljentymishuoneeksi, johon ihmiset tulivat rukoilemaan, tutustumaan ja juttelemaan.

Rukoilijat saivat kokea Pyhän Hengen läsnäolon, johdatusta ja virvoitusta omaan elämäänsä.  Moni koki innostusta rukoilla oman kaupungin, sen ihmisten ja juuri Meripäivä-festivaalin puolesta.

Uskomme, että rukouksen kautta Jumala on päässyt muuttamaan Meripäivien ilmapiiriä ja muuttaa sitä vuosi vuodelta lisää parempaan ja rauhallisempaan suuntaan.  Lehtikirjoittelut Meripäivien jälkeen kertovat laskevista häiriö- ja rikostilastoista sekä ihmisten rauhallisesta käyttäytymisestä.

Jumala on sytyttänyt rukoilijoita Kotkassa olemaan uskollisia ja kestäviä rukouksessa. Tämä ei jää tähän!

Jumalan suuruutta ihailemassa: Magnify, 24-7 Prayer International Gathering in Edinburgh Scotland

ylistyshetki

Syyskuisena viikonloppuna satojen 24-7 rukoussoturien, -ystävien ja -perheenjäsenten läheltä ja kaukaa kokoontui Edinburghiin, Skotlantiin juhlistamaan tämän rukousliikkeen 10 vuotista taivalta, tulevia seikkailuja, ystävyyttä, yhteyttä ja Jumalan ihmeellisiä tekoja. Suomalaisia oli mukana 10, sekä muutama “adoptoitu kunniasuomalainen”. Tässä agenttiemme ensikäden tuoreet ajatukset heti tapahtuman jälkeen, Edinburghilaisen kahvilan pöydässä kynäiltynä:

“Mun mielestä viikonloppu oli hyvä, koska se muistutti niin monista jutuista. Eniten siitä, kuinka kiinnostunut Jumala on siitä, millainen suhde mulla ja Jumalalla on, ja siitä seuraa kaikki muu. Että kun minä ja Jeesus vietetään aikaa yhdessä, niin sitä kautta muutkin tulevat siunatuksi. Oli myös huippua olla auttamassa tapahtumapaikan järjestelemisessä etukäteen, ja olla osa suomalaislaumaa. Sitä porukkaa, joka kutsuu

maailman puolesta

ihmisiä lounaalle, rukoilee toisten puolesta, tanssii ylistäen ja muuta ei-niin-perinteistä suomalaista tapaa osallistua. :)”

“Minkä puolesta haluan seistä, kysyttiin. Nousin ylös ja ennen kuin edes huomasin olin vastannut: “SUOMI!” Suomen kansa voi jälleen kääntyä Isän puoleen, elämä voi olla totta, masennus poissa. Syvimmillään luulen että kysymys on suhteesta, läheisyydestä Hänen kanssaan, joka loi meidät voidakseen rakastaa luotujaan. Loppujen lopuksi 24-7 Magnify kokoontumisessa oli kyse juuri siitä Jumalan hengen laskeutumisesta odottaviin sydämiin, Isän sydämen paljastumisesta. Kaiken sen (rakkaiden ystävien, uusien kasvojen, opetusten, rukouksen) keskellä Jumala puhui miten Hän haluaa viedä vielä lähemmäs, antaa enemmän. Uskon, että tästä se alkaa. Suomen kansa saa vielä

ystävyyttä

olla vapaa!”

“Ei kukaan – ja todella joku – Jumala joka etsii niitä jotka eivät ole ketään ja joille hän antaa siemenen, josta kasvaa Jumalan valtakunnan ilmentymä.”

“Tarvitsemme hengellisiä vanhempia: Maria kuultuaan enkelin sanoman meni Elisabetin luo, Joosualla jatkoi Mooseksen työtä, Elisa seurasi Elian jälkiä, Paavali tuki ja rohkaisi Timoteusta. Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala näyttää rakentavan valtakuntaansa sukupolvien ketjun varaan.”

“Maailman voi muuttaa yksi teko kerrallaan – mikä siis on seuraava askeleesi?”

“Suomalaisina olemme löytämässä paikkaamme tässä kansainvälisessä rukousliikkeessä, saamme ja osaamme olla läsnä, siunaamassa, palvelemassa ja saamassa. Voimme nousta siihen ainutlaatuiselle paikallemme, jossa olemme jotain mitä mikään muu kansalaisuus ei voi tarjota ja tuoda. Oli kiva myös tutustua uusiin suomalaisiin ystäviin Skotlannissa. Ja yhteyksiä rakentui myös muualle, ruotsalaiset kutsuivat kanssaan Lähi-itään, englantilaisten kanssa siunaamme Makedoniaa, ranskalaiset pyysivät kanssaan varustamaan armenialaisia ja skotlantilaiset toivottivat tervetulleeksi rakentamaan kaikkien kansojen rukoushuonetta… Tämä on elämää!”

Scot Bowerin kymmenen tähtihetkeä Magnify viikonlopulta: http://www.24-7prayer.com/features/1338

Tästä linkistä löytyvät Magnify opetusten ja puheiden nauhoitteet: http://www.24-7prayer.com/blog/1343