/ / / / Unohditko? / Rekisteröidy
Löydä salasana Peruuta

Kuukausittainen arkisto elokuu, 2010

Mikä yhteydessä on niin ihmeellistä?

Perjantai-iltana pieni 24/7-yhteyspäivän valmisteluporukkamme kokoontui kotiimme vaihtamaan kuulumisia, miettimään seuraava päivän kulkua, ja rukoilemaan.

Muutaman turhautumisen, monen naurunremakan, viikon päätteeseen kuuluvan väsymyksen,kuulumisten vaihdon, tiskipinon ja seinälle kirjatun “ohjelman” sekamelskassa huomasin katsovani olohuoneemme täyttäviä kasvojamielessäni kysymyksiä, ja kiitosta.

Miksi kestää tiskipinot, ja pitkään venyneet illat? Miksi käyttää aikaa johonkin yhdessä niin kauan, jonka yksin tai kaksi saisi kokoon hetkessä? Ja missä vaiheessa näistä ihmisistä oli kuin salaa tullut näin rakkaita sydämelleni?

Yhteyspäivää valmistellessamme ja rukoillessamme sen puolesta, Isä nosti päivän otsikoksi verkostointipäivän sijaan yhteyspäivän, ja armostaan, saimme sitä kokea jo päivää suunnitellessamme.
Perjantai-iltana painoin pääni tyynyyn väsyneenä, mutta sydän entistä tietoisempana siitä, kuinka Jumalan valtakunta ilmenee ihmissuhteiden kautta.
Lauantai vain vahvisti tätä uskoa, ja haastoi minua entistä rohkeammin astumaan ulos uskomuksistani, joissa pelko kuulumattomuudesta tai hylkäämisesti hallitsee aivan liian usein. Isä tuli alas armollaan, hoiti sydämiä yhteisten ylistyshetkien, tarinankerrontojen ja rukousten kautta. 
Uusien, ja vanhojen tuttujen kasvojen näkeminen siunasi ja rohkaisi, haastoi astumaan askeleita eteenpäin. 
Tarinaryhmissä kaikki saivat jakaa Jumalan kädenjäljistä omassa elämässä, ja kanavissa unelmat saivat tuulta alleen yhteiden sanottamisen, jakamisen ja  rukouksen kautta. 
Sydämelle jäi kasvava innostus ja odotus, mitä Isä tässä kansassa, tälle kansalle ja tällä kansalla tekeekään!

24-7 RUKOUSLIIKKEEN KANSAINVÄLINEN JOHTAJA PETE GREIG VIERAILI SUOMESSA

 

IDEA JATKUVASTA RUKOUKSESTA 

“24-7 rukousliike alkoi siitä, kun itse koin sisimmässäni tyhjyyttä”, kertoi Pete Greig, Punaisen Kuun aikaan kirjan kirjoittaja. “Olin perustanut kaksi nuorisoseurakuntaa ja niillä meni ihan hyvin, mutta sisimmässäni kaipasin enemmän. Etsintäni vei minut löytämään jatkuvan rukouksen idean ja syyskuussa 1999 rakensimme ensimmäisen rukoushuoneen.”

24-7 rukousliikkeen perustajaa Pete Greigiä oli kuulemassa 120 rukouksesta jo valmiiksi innostunutta ihmistä, jotka kansoittivat Helsingin Vapaaseurakunnan penkit klo 10-16 tavallisena kesäperjantaina. Rukousseminaarissa “Olen kuullut…rukouksen muuttavasta voimasta” oli ihmisiä eri puolilta Suomea. Vapaakirkon kesäjuhlat alkoivat illalla ja ne vetivät juhlijoita yhteen koko Suomesta.

Pete kertoi innostavia tarinoita rukousliikkeen alkuajoilta ja nykypäivästä. Kolme kirkkokuntaa Brittein saarilla, joiden jäsenmäärä oli hiipumassa ja olivat joutuneet sulkemaan seurakuntia, lähestyi 24-7 Rukousta kysyen mitä he voisivat tehdä. Pete haastoi heitä rukoilemaan. Yksi näistä tunnuskunnista tarttui haasteeseen ja rukoili vuoden läpi. Rukouksen vuoden jälkeen heidän jäsenmääränsä on noussut kasvuun. Sen jälkeen toinenkin näistä tunnuskunnista kääntyi Pete Greigin puoleen, ja kysyi miten he voisivat toteuttaa saman.

Hän puhui rukousseminaarissa myös 2.Aik. 7:13-15 kohdasta, jossa Jumala sanoo “Jos me rukoilemme, niin Hän..”  Reagoimmeko ongelmiin elämässämme rukoilemalla vai miten? Monet ihmiset, jotka eivät usko Jumalaan, uskovat silti rukoukseen. Pete siteeraasi suomalaista DAWN-tutkimusta, jonka mukaan 83% kristyistä odottaa seurakunnan kokoukselta Jumalan läsnäoloa innostavien saarnojen ja hyvien ihmissuhteiden jäävän toissijaisiksi. Ihme ei ole rukousvastaukset, vaan ihme on se, että ihmiset on saatu liikkeelle, mobilisoitua rukoilemaan. Pete muistutti myös, että Jumala ei ole luvannut meille uskovina ongelmatonta elämää. Tärkeintä mitä voimme tehdä, on opettaa toisetkin rukoilemaan.

Joe Knight Gloucesterista kertoi rukoushuoneen monimuotoisuudesta, kuinka se voi heijastaa Isä meidän- rukousta. Rukoushuoneessa voi “pukea näkyviin” Isä Meidän- rukouksen, eli sen eri osa-alueet näkyvät rukoushuoneessa konkreettisesti. Esimerkiksi niin, että rukoushuoneessa on paikka jossa voi tunnustaa syntejään. Isä Meidän rukouksen pääsee ikään kuin kävelemään läpi rukoushuoneessa. Heidän tapauksessaan näin on kouluissa. Englannissa rukouksen huoneita on levinnyt aivan tavallisiin peruskouluihin – Joe on tässä työssä mukana Gloucesterissa.

Kesäjuhlilla alku-illasta Pete haastoi kuulijoitaan etsiytymään Jumalan läsnäoloon silloin kun elämässä on muutoksen aika. Illan viimeisessä kokouksessa hän kutsui nuoret istumaan jäähallin lattialle lavan eteen, istui itse sen laidalle ja jutustellen ohjasi nuoret ensin tutustumaan itseensä ja sitten haastoi heitä elämään Jeesukselle. Lopetimme päivän Markus Nikkasen lukiessa The Vision – runoa bändin soittaessa taustalla ja yhdessä huusimme muutoksen puolesta itsellemme, toisillemme ja Jumalalle C’mon! (Muutos!)

PS. Olitko mukana rukousseminaarissa tai Kesäjuhlilla? Kerro kokemuksistasi kommentti-osiossa!

24/7-rukouksen yhteyspäivä!

24/7-rukous YHTEYSPÄIVÄ

Kaipaatko yhteyttä, unelmien jakamista, pysyviä rukouksen huoneita ja rukouksen leviämistä eri yhteiskunnan alueille? Onko sydämessäsi pieni kipinä tai suuri roihu nähdä rukoushuoneita kouluissa, seurakunnissa tai kahviloissa? Kaipaatko rohkaisua, ystävää rinnalle toteuttamaan unelmia ja huokaamaan sanattomia rukouksia Isälle? Kummasteletko mikä tämä tällainen 24/7-rukous oikein on, ja mitä rukoushuoneessa oikein tapahtuu?

Kaikissa näissä tapauksissa, ja muissakin, oikea paikka löytyy 24/7-rukouksen yhteyspäivästä! Jatka lukemista ’24/7-rukouksen yhteyspäivä!’