Kohtaamisia

..ajattelin tässä hiukan jakaa teille muille Breezessä mukana olleille millaista satoa näytti kesän rukous kantavan… Viime lauantaina sisareni ja hänen työnantajansa olivat menossa helluntaiseurakunnan nuorteniltaan eli FUELiin. Pyysivät minua mukaan. Myöhästyin kuitenkin taksikuljetuksesta ja olin jo jäämässä kotiin, kunnes isini rohkaisi lähtemään ja lainasi vielä autonkin. Saavuin Siionille ajoissa, niin että ehdin rauhassa parkkeerata autonkin siististi korkeista koroista huolimatta (tyttömäistä :).

Jo sisään seurakuntaan astuessa tuntui jotenkin tutulta, kuin olisi tullut
kotiin. Salissa istui ehkä 35 ihmistä, nuoria ja aikuisia.
Myöhemmin illan aikana sisään tuli vielä kymmenisen ihmistä.
Heti jo aluksi moikkaamaan tuli poika, joka oli miksaamassa kokouksessa,
johon päätimme 24-7Breezen ja hän tuntui rohkaistuneen ja iloitsevan
siitä, mitä kesällä oli tapahtunut.

Ilta alkoi ylistyksellä. Vaikkei tämä homma olekaan tunteista kiinni,
tuntui siltä, että ylistys oli todella aitoa, iloista ja syvälle menevää.
Jumalan Pyhän Hengen läsnäolo tuntui käsinkosketeltavalta, aivan kuin Hän vain odottaisi
että tää seurakunta pyytää häntä tulemaan “maan pinnalle”.
Puhuja kertoi Pietarin elämästä ja kehoitti seuraamaan Jeesusta.
Hyvin puhuttu. Eniten nautin kuulla siitä, miten seurakunnasta
muutamat ovat lähteneet sunnuntai aamupäivisin paikalliseen ostoskeskukseen juttelemaan ihmisten kanssa.
Paras osuus tuli opetuksen jälkeen, kun muutama seurakuntalainen käytti puheenvuoron.
Ensimmäisenä eräs seurakunnan nuorten äideistä kertoi perjantai-illastaan.
He olivat muutaman muun naisen kanssa lähteneen Kotkan Isoonpuistoon,
nuorten keskuuteen. Olivat ensin rukoilleet johdatusta ja Jeesuksen veren suojaa
ja sitten menneet juttelemaan nuorten kanssa. Olivat saaneet rukoilla monen
nuoren kanssa ja puolesta. Näillä nuorilla oli ollut melkoinen tarve,
kuka oli juuri selviytynyt hengissä autokolarista, kenen sisko kuollut jne.
Yksi nuori oli halunnut uudistua uskossaan ja kaks tullu uskoon! Hurraa!

Joku poika oli ilmoittanut tulevansa seurakuntaan, jos vain Jumala ilmestyy hänelle seuraavan
kahden viikon aikana. Tai niin että hän odottaa 2 viikkoa ja jos ei Jumala ilmesty hänelle niin hän tulee seurakuntaan etsimään! :D

Seuraavaksi eräs seurakunnan vastuunkantajista haastoi seurakuntaa rukoilemaan
kanssaan, että jos jollakin ei vielä ole sellaista tulta, joka saa meidät muuttumaan
ilosanoman viejiksi, niin jokainen tulisi täytetyksi tällä tulella.
Tuntui että tämä pyyntö ja yhteinen rukous tuli varsin rehellisesti ja raakana suoraan sydämistä.
Loppuylistys oli jo suorastaan villiä ja vapaata.

En aikonut jäädä illan jälkeen tarjottavalle iltapalalle, vaihdoin vain muutaman sanan
tuttujen kanssa. Astuessani ulos kuulin kuitenkin vahvan käskyn: “Mene juomaan mukillinen mehua.”
Kävelin vielä muutaman metrin. “Mene juomaan mukillinen mehua.”
Selvä selvä, käännyin koroillani ja palasin sisälle. Ruokasalissa ihmiset juttelivat porukoissa,
ihmettelin että syytä paluuseni ja kuikuilin ympärilleni, jos vaikka joku olisi halunnut jutella.
Join mukillisen mehua, ei tapahtunut mitään. Olin vähän pettynyt. Rypistin kertakäyttömukin roskiin ja kipitin takaisin ulko-ovelle. Ehkä olin kuullut väärin.

Avasin ulko-oven. Samalla ovenavauksella sisään pönkesi poika joka taisi olla ainakin humalassa.
Pojan kaverit, kaksi minua vähän nuorempaa hymyilevää ganstaa seisoivat kirkon edessä pussikaljakassit käsissään. “Onko kirkon ovet auki? Ovatko ne aina auki?” he mölisivät. Vastasin kohteliaasti hymyillen, että kyllä ne nyt ovat auki. Toinen pojista alkoi huudelleen kertomaan pyytäneensä sitä Jeesusta tulemaan vierailulle kotiinsa jo monta kertaa. Ei ollut ilmestynyt. “Petturit! Huijarit!” Vakuutin hänelle että kyllä Jeesus vielä haluaa tulla. Poika vilisti karkuun. Toinen jäi vierelleni kulkemaan yhtä matkaa autoani kohti.

Tämä poika halusi tietää, mitä kirkossa oli tapahtunut. Kerroin. Hänestä se kuulosti hyvältä. Muttei ollut kuulemma kirkkoihmisiä. En minäkään. Hän halusi tietää miltä minusta nyt tuntui, kannattiko käynti. Kerroin hänelle hymy säteillen rohkaistuneeni ja mielialani muuttuneen positiivisemmaksi. Hän halusi kertoa pelastuneensa monesti kuolemasta, esitteli kaikki arpensa (iso ristinmuotoinen arpi vatsassa puukotuksen jälkeen, molemmat ranteet murtuneen jne…). Ihmettelin että hänellä on vahvat suojelusenkelit. Totesimme ettei ole vielä ollut hänen aikansa lähteä, että hänellä on vielä tehtävä maanpäällä.

Toivotimme toisillemme turvallista illanjatkoa, kun hän lähti juoksemaan tovereitaan kiinni.
Tiesin, että keskustelumme oli merkityksellinen. Surin, etten osannut edes kysyä,
olisinko saanut rukoilla heidän puolestaan siinä.

Ajoin kaupungin läpi rukoillen kotiin. Jokaisessa kadunkulmassa oli nuoria.

Jeesus ilmesty näille pojille, sellaisena kuin Sinä olet. Lähetä seurakunnan pojat ja miehet myös kaduille.
Amen.

Siunaten,
//Ella