/ / / / Unohditko? / Rekisteröidy
Löydä salasana Peruuta

Kuukausittainen arkisto elokuu, 2008

Kristuspäivä 17.-18.10.

Turussa on 17.-18.10.2008 rukoustapahtuma, jonne odotetaan 10 000 ihmistä ympäri Suomea rukoilemaan Suomen puolesta. Tapahtuma on avoin kaikille, joten tule ihmeessä paikalle innostumaan rukouksesta. Lisätietoja voi käydä katsomassa osoitteessa www.kristuspaiva.fi.

24-7:lla on Kristuspäivässä ständi/oleilualue, jonne voi tulla tapaamaan ihmisiä ja jakamaan kuulumisia tai vaikkapa rauhoittumaan ja inspiroitumaan rukoushuoneeseen. Olette kaikki lämpimästi tervetulleita!

Ständin ja rukoushuoneen rakentamisessa saa myös mielellään tulla auttamaan eli olethan yhteydessä, jos pääset Turkuun jo torstai-iltana tai perjantaina aamusta.

Kohtaamisia

..ajattelin tässä hiukan jakaa teille muille Breezessä mukana olleille millaista satoa näytti kesän rukous kantavan… Viime lauantaina sisareni ja hänen työnantajansa olivat menossa helluntaiseurakunnan nuorteniltaan eli FUELiin. Pyysivät minua mukaan. Myöhästyin kuitenkin taksikuljetuksesta ja olin jo jäämässä kotiin, kunnes isini rohkaisi lähtemään ja lainasi vielä autonkin. Saavuin Siionille ajoissa, niin että ehdin rauhassa parkkeerata autonkin siististi korkeista koroista huolimatta (tyttömäistä :).

Jo sisään seurakuntaan astuessa tuntui jotenkin tutulta, kuin olisi tullut
kotiin. Salissa istui ehkä 35 ihmistä, nuoria ja aikuisia.
Myöhemmin illan aikana sisään tuli vielä kymmenisen ihmistä.
Heti jo aluksi moikkaamaan tuli poika, joka oli miksaamassa kokouksessa,
johon päätimme 24-7Breezen ja hän tuntui rohkaistuneen ja iloitsevan
siitä, mitä kesällä oli tapahtunut. Jatka lukemista ‘Kohtaamisia’

24-7 Breeze 24.-27.7.08

Kotkan Meripäivien ajan 24. – 27.7.2008 oli Kotkansaaressa 24 tuntia vuorokaudessa avoinna ollut rukoushuone, josta saattoi varata itselleen henkilökohtaisen ajan rukoukselle ja hiljentymiselle. Rukoushuoneen lisäksi meripäiväalueelle avattiin päiväsaikaan toimiva, kaikille avoin Levähdyspaikka, jonne kaikki meripäivävieraat olivat tervetulleita hengähtämään hetkeksi ja nauttimaan hyvästä seurasta. Raportti tapahtumasta tulossa piakkoin!

Jotain annettavaa

Välillä tunnen olevani niin suomalainen. Uusille ihmisille puhuminen on pelottavaa ja omia rajoja joutuu rikkomaan jatkuvasti sosiaalisissa tilanteissa. Parasta on, että Jeesus haluaa olla niin kaikessa elämän keskipiste. Ja Jeesukseen katsoen voi löytää itsensä yllättävistä tilanteista, kuten päätyminen Tsekkiin kesäkuussa. Jatka lukemista ‘Jotain annettavaa’

24-7 Euro Gathering Tsekissä 29.5-1.6.08

Tsekissä järjestettiin 24-7rukouksen Euroopan tapaaminen toukokuussa ja Suomesta saimme lähettää matkaan kaksi osallistujaa. Lue lisää tarinoista!